Mia Huhta Jani ja Erno Kumpulainen Osmo Kannussaari Hanna-Mari Laitala Mikko Kivestö, Tuula Mäki-Jokela ja Liisa Jaskari Ari Huuki Saila-Mari Kohtala Kimmo Ojuva Lumilautailija Risto Mattila

Kuvan ja äänen ammattilaiset

Jani ja Erno Kumpulainen, Kannuksen Lummukkakankaalla lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneet veljekset, ovat edenneet elokuva- ja tv-piireissä tunnustetuiksi kuvan ja äänen ammattilaisiksi.

Veljeksistä vanhempi Jani tunnetaan kuvaajana muun muassa parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon saaneesta Kansakunnan olohuoneesta, Miesten vuorosta sekä Härmä-elokuvasta. Äänisuunnittelijana ja äänittäjänä työskentelevän Ernon osaaminen puolestaan välittyy lukuisissa suomalaisille tutuissa tv-tuotannoissa.

- Synnyin Välikannuksessa mutta kun olin muutaman vuoden ikäinen, vanhempani rakensivat omakotitalon Lummukkakankaalle. Vaikka Lummukkakangas on lähellä keskustaa, se oli kuitenkin oma maailmansa. Yllättävän vähän tuli liikuttua missään muualla ennen teini-ikää.

- Siellä asui kymmenkunta lapsiperhettä, joiden lapset leikkivät keskenään. Sieltä löytyivät myös parhaat kaverit, ja esimerkiksi Passojan Teemun kanssa, joka asuu nykyään Turussa, pidämme yhteyttä edelleen, Jani kertoo.

Kuvaamisen Jani tutustui ensimmäisen kerran lukioikäisenä videopajassa.

- Siellä touhusin jotain, varmaankin leikkasin ainakin omien bändien juttuja. Se tuntui jotenkin mielekkäältä, mutta en ajatellut, että siitä tulisi joskus ammatti.

- Hain Jyväskylään mutta luojan kiitos jäin varasijalle, ja armeijan jälkeen menin vuodeksi Sodankylään Lapin opiston tv-työn linjalle. Vasta siellä tajusin opiston yhteyden elokuvajuhliin ja vaikka fasiliteetit eivät olleet kummoiset, tuli ensimmäisen kerran tunne, että joku saattaa jopa maksaa tällaisesta työstä.

Härmä-elokuva oli haastava tuotanto

Seuraavat kolme vuotta kuluivat Rovaniemen käsi- ja taideteollisessa, ja tuolta ajalta kertyi hyvää käytännön kokemusta työskentelystä Rovaniemen paikallis-tv:ssä.

- Taideteolliseen hain 1996 ja jotenkin ihmeellisesti pääsin sisään ensimmäisellä kerralla. Joka kesä hain harjoittelijaksi leffoihin. Se oli iso ja opettavainen juttu, koska sain hoitaa monenlaisia tehtäviä ja näin erilaisia työtapoja. Vuosituhannen vaihteessa katosin kokonaan työmaailmaan, ja vasta 2005 sain taiteen maisterin paperit.

Tärkeäksi kesätyöksi osoittautui myöhemmin Olli Saarelan ohjaama Rölli ja metsänhenki-elokuva, jossa Jani toimi toisena kamera-assarina ja kuvasi ns. second unit -kuvia. Siellä hän tutustui myös aloittelevaan dokumenttiohjaajaan Jukka Kärkkäiseen, josta tuli Kumpulaiselle muun muassa ensimmäinen todellinen ohjaajakumppani.

Janin tuorein kuvaustyö on Härmä-elokuva.

- Se oli haastava ja mieluisa tuotanto. Elokuvassa on paljon vauhtia, toimintaa, eläimiä ja joukkokohtauksia, mikä teki kuvaamisesta hyvin vaativan ja erilaisen dokumenttikuvauksiin verrattuna.

- Koska tapahtumat ajoittuvat 1800-luvulle, kuvista on pitänyt myös poistaa digitaalisesti paljon sähköjohtoja sekä vaihtaa moderneja peltokattoja sen aikaisiin. Kuvasimme paljon käsivaralta, jotta kerronnasta saatiin soljuvampaa.

Janin nimen perässä näkyy joskus lyhenne F.S.C., mikä tarkoittaa jäsenyyttä Suomen elokuvakuvaajien yhdistyksessä.

- Teknologia muuttuu koko ajan, ja yhdistyksessä pääsemme testaamaan uusia kameroita ja kuvausformaatteja. Se on tärkeä mahdollisuus, koska silloin ei tarvitse pähkäillä yksin uusien asioiden kanssa.

Työskentelyä äänimaailmassa

Neljä vuotta nuorempi Erno puolestaan on valmistunut medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Äänittäjän työn lisäksi hän tekee äänen jälkitöitä ja äänisuunnittelua.

- Ensin ohjelma leikataan, jonka jälkeen se, ainakin toivottavasti, menee äänitöihin. Muun muassa kaikki häiriöäänet poistetaan, puhe tehdään mahdollisimman selväksi ja tarvittaessa lisätään ääniä, esimerkiksi äänitehosteita. Tällöin aletaankin puhua enemmän äänisuunnittelusta, Erno kertoo.

Alalle hän kertoo päätyneensä Janin jalanjäljissä.

- Pääsin pyörimään kuvioissa ja tekemään ensin joitain harjoitustöitä. Sitä en osaa sanoa, miksi aloin tehdä nimenomaan äänijuttuja. Ehkä siksi, että ne vaikuttivat heti mielenkiintoisilta.

Verkostoilla tärkeä merkitys

Matka Kannuksen Lummukkakankaalta oman alan ammattilaisten kärkijoukkoon ei ole tapahtunut hetkessä eikä sattumalta.

- Verkostot ovat tosi tärkeitä, ja pitää olla hyviä sosiaalisia suhteita. Koska alan piirit ovat Suomessa pienet, myöskään virheisiin ei ole varaa, sillä kaikki tuntevat toisensa. Jollain toisella alalla ehkä voi tehdä työn huonosti ja silti saada uusia töitä, mutta näissä hommissa ei voi edes ajatella, että jättäisi asiat puolitiehen. Luotettavuus ja tiukoistakin aikatauluista kiinni pitäminen ovat asioita, joista ei voi luistaa, Erno korostaa.

Hänen työnsä tapahtuu paljolti studiossa Helsingissä, mutta äänittäjän työt luonnollisesti vievät Ernoakin paikasta toiseen kuvaajan tavoin.

Ammatillisesti haastavimpia töitä ovat hänen mukaansa sellaiset, jotka tulevat hyvin nopeasti, ja jotka on huonosti suunniteltu ja valmisteltu.

- Tällaisissa tapauksissa virheet kasaantuvat ääneenkin, mikä asettaa omat lisäpaineensa. Kun ryhdyt tekemään näistä lähtökohdista mahdollisimman hyvää lopputulosta, se asettaa aina haasteen ammattitaidolle. Myös rahalla on merkityksensä, koska kustannustehokkuus on viety äärimmilleen, ja silti työn jäljen pitää olla laadukas.

Tinkimättömyys on yksi ammattilaisen tunnusmerkki. Erno sanookin, ettei ulos ole tullut vielä yhtään ohjelmaa, johon hän olisi täysin tyytyväinen.

Äänityöskentely vaatii pitkäjänteisyyttä, mutta se on myös vaihtelevaa. Yleensä käsillä on jokin projekti, ja kun se on maalissa, on aika aloittaa uusi.

- Työskentelen freenä, mikä vaatii omanlaisensa luonteen. Vaikka sinulla on juttuja työn alla, joudut samalla hankkimaan jo seuraavia töitä.

Kannuksen lapsuus- ja nuoruusvuosilta Ernollakin on paljon hyviä muistoja. Lummukkakangas metsineen oli mielikuvitusrikas kasvuympäristö, missä aika kului kavereiden kanssa leikkien ja jääkiekkoa pelaten.

- Nimenomaan hyvät muistot ovat niitä asioita, jotka nykyään tulevat Kannuksesta ensimmäisenä mieleen, Erno sanoo.