Sivupolku: Etusivu > Henkilokuvat > Kimmo Ojuva
Turkulainen Kimmo Ojuva perheineen viettää ison osan vapaa-ajastaan Kannuksessa. Kimmo, vaimo Sari ja tyttäret Ida 8 v. ja Ada 6 v. saapuvat Kannuksen syyslomalla, jouluksi, hiihtolomalla, pääsiäisenä ja kesällä ainakin pariksi viikoksi. Oikeastaan melkein aina, kun on jokin pitempi vapaa.
Kannukseen perhettä vetää Kimmon isoisän kotitalo, joka kuuluu vahvasti Kimmon lämpimiin lapsuusmuistoihin.
"Tänne tultiin aina kesällä Oulusta heinätöihin. Isäni oli VR:llä töissä, joten tulimme yleensä junalla, toisinaan autolla. Matka tuntui tosi pitkältä. Joskus nukuttiin pihalla teltassa siskojen kanssa", Ojuva muistelee.
Lapsuusvuosien jälkeen oppikoulu-, lukio- ja opiskeluaikoina Kannuksessa käyntiin tuli kuitenkin pitkä tauko.
"Noin 15:een vuoteen en ollut täällä yötä ja tuli käytyä harvakseltaan. Ohikulkiessani kävin kuitenkin aina katsomassa isotätiäni Aune Joki-Annalaa ja täti pisti minut aina töihin, riippumatta siitä, missä vaatteissa olin tai kuinka kauan ehdin viipyä."
Tilanne muuttui 1990-luvun alkupuolella isotädin ja isovanhempien kuoleman jälkeen.
"Isotätini ja setäni olivat lapsettomia ja isäni kuoli ennen isoisääni. Isoisä testamenttasi talon minulle ja pojilleni. Päätimme yhdessä, että minä lunastaisin poikieni ja sisarieni osuudet."
Ojuva toteaa, että alkuvuosina talo ei ollut kovin suuressa suosiossa, koska puitteet eivät olleet kovin hyvät. Niinpä aikansa asiaa harkittuaan, Ojuvat pistivät talon remonttiin.
"Talven 2001-2002 aikana talo remontoitiin täysin. Talo nostettiin ylös, tehtiin pohjat uusiksi, vedettiin vesijohdot, uudet sähköt, lämmitys uusittiin ja yläkerrasta tehtiin lämmin ja asuttava."
Remontin jälkeen talon suosio perhepiirissä kasvoi kohisten. "Nykyään myös aikuiset poikani käyvät täällä ilman meitäkin."
Ojuvan perheelle Kannuksen parhaita puolia ovat rauhallisuus, arjesta irtautuminen ja hyvät ulkoilumahdollisuudet.
"Kannus on sopivan kokoinen, keskustassa pääsee kävellen joka paikkaan. Liikuntamahdollisuudet ovat erittäin hyvät ja esimerkiksi Poleenharjun lenkillä on korkeuserot hyödynnetty maksimaalisesti", Kimmo Ojuva kehuu ja kiittelee myös uutta 3G-mastoa.
"Sen ansiosta voin tehdä täällä töitä entistä paremmin ja perheellämme on yhä paremmat mahdollisuudet viettää täällä aikaa. Käyn työn takia aika usein Turusta Oulussa. Ennen tuli mentyä Ouluun hotelliin yöksi, nykyään pysähdyn aina Kannuksessa. Enää automatka aamulla Kannuksesta Ouluun ei tunnu pitkältä", Ojuva naurahtaa.
"Täällä ei ole valosaastetta yhtä paljon kuin isommissa kaupungeissa. Joskus olemme talvella tyttöjen kanssa vain maanneet pellossa hangella ja ihailleet upeaa tähtitaivasta", Sari Ojuva toteaa.
"Mutta jokirantaa ei tähän mennessä ole hyödynnetty juuri mitenkään. Oli kiva huomata, että nyt vanhaa kaukalonrantaa oli siistitty ja sinne oli ilmestynyt pari laituria ja pukukopit. Uskon, että kauniissa jokirannassa on Kannukselle nostetta", Kimmo Ojuva painottaa!
Perheen saapuessa Kannukseen juhannusta viettämään, ehti 6-vuotias Ada kysyä ennen kuin perhe ehti edes sisälle: ”Milloin me tullaan seuraavan kerran Kannukseen?”
PALVELUT YRITYKSILLE
Yrityksen perustaminen
Yritysneuvonta
Koulutus
Tuotekehitys ja laatu
Tuet ja rahoitus
Työvoimansaanti
Verotus
Edunvalvonta
Kansainvälistyminen
YRITYSTARINAT
Kannuksen Fysikaalinen Hoitolaitos
Keisari Pelletti
Cannus
Eskopuu
Tiilikainen
Kannuksen Kuljetustekniikka Oy
Seniorivaappu
Kannustalo
Motorset
Hoitonäppi
Kannuksen Keskuspesula
Verhoilutupa
Torpan Ratsutalli
HENKILÖKUVIA
Mia Huhta
Jani ja Erno Kumpulainen
Osmo Kannussaari
Hanna-Mari Laitala
Mikko Kivestö, Tuula Mäki-Jokela
ja Liisa Jaskari
Ari Huuki
Saila-Mari Kohtala
Kimmo Ojuva
Lumilautailija Risto Mattila
Kannuksen kaupunki
PL 42
Asematie 1
69101 Kannus
Puh. (06) 874 5111
Fax (06) 87 3191
kannus.kaupunki@kannus.fi
www.kannus.fi