Sivupolku: Etusivu > Ajankohtaista > Kannuksen kaupungin kehitysjohtaja Anne Pesola

"Kannuksella edessään
paljon positiivista"
Kannuksen kaupungin tulevaisuuden näkymät ovat työnsä syyskuussa aloittaneen kehitysjohtajan Anne Pesolan mukaan monella tavalla positiiviset.
"Jos kaikki natsaa kohdalleen, meillä alkaa jo ensi kesänä aikamoinen julkisen rakentamisen buumi. Valtion lisätalousarviossa ratahankkeelle myönnetty 5 miljoonan euron määräraha mahdollistaa kaksoisraiteeseen liittyvien rakennustöiden aloittamisen Eskola-Riippa-välillä. Se työllistää esimerkiksi maanrakennuksen yrittäjiä", Pesola sanoo.
Uimahallin laajennukseen Kannus on hakenut valtionavustusta, jolle on alustavasti näytetty vaaleanvihreää valoa. Myös uimahallityöt aloitetaan mahdollisesti jo kesällä.
Ratatöiden aloittaminen saattaa merkitä lisäksi lopullista sysäystä kauppakeskushankkeen käynnistymiselle. Kaava kauppakeskukselle on jo valmiina.
"Kaiken tämän lisäksi monissa yrityksissä on meneillään erilaisia investointi- ja kehittämishankkeita. Voi sanoa, että Kannuksessa on tällä hetkellä paljon hyvää virettä", Pesola kuvaa.
Hän muistuttaa, että kaikki ei ole kuitenkaan tapahtunut hetkessä.
"Kannuksessa on tehty jo kauan hyvää valmistelutyötä, sillä isot hankkeet edellyttävät pitkäjänteistä suunnittelua".
Moni otti
yhteyttä
Kehitysjohtaja kertoo huomanneensa konkreettisesti jo ensimmäisten työpäivien aikana, että Kannuksessa on ollut jo pitkään pinnan alla positiivista kihinää. On vain odotettu tahoa, joka ryhtyy viemään asioita eteenpäin.
"Ensimmäisen puolentoista viikon aikana minulle tuli kahdeksan projekti-ideaa edelleen työstettäväksi, ja sen jälkeenkin jotain uutta on ilmaantunut lähes päivittäin".
Hankkeita on viritelty muun muassa hyvinvointiyrittäjyyteen sekä kulttuuri- ja liikuntapalveluihin liittyen.
"Kannuksesta löytyy lisäksi paljon yhdistysmuotoista toimintaa. Tarkoituksena onkin löytää uusia toimintamalleja siihen, miten yritykset, yhdistykset ja julkinen sektori voivat näkyä yhdessä ulospäin".
"Sen lisäksi meillä on mahdollisuuksia ympäristö- ja energiapuolella sekä osaamiseen alueella maaseutuopiston ja lukion tiimoilta", Pesola luettelee joitakin esimerkkejä.
Hänen mukaansa kehitysjohtaja käynnistää ja laittaa liikkeelle erilaisia hankkeita sekä projekteja kiinteässä yhteistyössä osaavien ja motivoituneiden tekijöiden kanssa. Kokonaisuutta täydentää Kannuksen kaupungin harjoittama viestintä ja markkinointiviestintä, joita myös aiotaan kehittää tämän ja ensi vuoden aikana.
Yritysten toiminta-
ympäristön kehittäjä
Pesolan mukaan hänen ydintehtävänsä kehitysjohtajana on edistää yritysten toimintaympäristöön vaikuttavia hankkeita.
Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Kannuksessa säilyvät hyvät pankkien ja kaupan palvelut. Samoin on turvattava ja kehitettävä työhyvinvointia parantavia palveluita.
"Meidän täytyy lisäksi markkinoida tonttitarjontaamme sekä edistää tarvittaessa yrityskohtaisesti yritysten investointi- ja kehittämishankkeita. On tärkeää, että yritykset ylipäätään päättävät sijoittua Kannukseen ja laajentua täällä. Tämä edellyttää hyvää ilmapiiriä ja sitä, että asiat sujuvat joustavasti".
Hänen mukaansa työtä helpottaa se, että Kannuksessa on tehty jo pitkään tuloksekasta työtä elinkeinoelämän kehittämisessä. Sen ansiosta kaupungilla on hyvä maine yritysten keskuudessa eri toimialoilla.
"Kannus on sopivan kokoinen kaupunki, jonka talous on tasapainossa. Meillä on myös keskeinen sijainti sekä hyvä palvelutarjonta, joka laajenee jatkossa".
"Päätöksentekokulttuuri Kannuksessa on perinteisesti sellainen, että täällä yritetään löytää yhdessä ratkaisuja, miten asioita viedään eteenpäin. Periaatteena on pitää jalat maassa ja tehdä päätöksiä maltillisesti Kannuksen parhaaksi. Kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan, mikä sekin on hyvä asia", kehitysjohtaja kuvaa Kannuksen vahvuuksia yrityselämän näkökulmasta.
Juuret
Keski-Pohjanmaalla
Anne Pesola on 44-vuotias kauppatieteen maisteri, kahden teini-ikäisen lapsen äiti, jonka juuret ovat vahvasti Keski-Pohjanmaalla. Pesola on syntynyt Kokkolassa ja hänen aviopuolisonsa Kaustisella.
"On minua joskus houkuteltu ministeriön päähän Helsinkiin ja Brysseliinkin, mutta viihdyn kotiseudulla, ja meitä aluekehittäjiä pitää olla maakunnassakin".
Kehitysjohtajaksi hän siirtyi Keski-Pohjanmaan liiton ohjelmapäällikön tehtävästä. Pesola on työskennellyt lisäksi muun muassa ylitarkastajana maaseutuvirastossa sekä yritystutkijana silloisessa Pohjanmaan TE-keskuksessa."
"Vapaa-aikana harrastan liikuntaa kuten hiihtoa ja laskettelua. Meillä on mökki Kalajoella, ja siellä vietämme perheen kanssa paljon aikaa läpi vuoden", Pesola kertoo.
Takaisin etusivulle30.03.2012
Lue kahdesta esimerkkitapauksesta miten yritys on hyötynyt Vahva Kannus -projektin kautta saatavista asiantuntijapalveluista. 1. Selvitystyöllä tietoa asiakasnäkökulmasta Keisari Pelletti Oy:n ja Bionova Oy:n yhteistyö. 2. Asiantuntija-apua vastuiden määrittelyyn Eskopuu Oy:n ja Flamo Oy:n yhteistyö.
Lue lisää24.02.2012
Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedote 033/2012 23.2.2012 Toimialoilla on positiivista virettä epävarmuudesta huolimatta Euroalueen taantuman uhkakuvien alla yritysten vienti on merkittävästi vähentynyt. Se on heijastunut myös investointien vähenemiseen ja vientisidonnaiseen pk-sektoriin. Talouden epävarmuuksista huolimatta monilla toimialoilla tulevaisuuden näkymät ovat tällä hetkellä varsin positiiviset.
Lue lisää31.01.2012
Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedote 016/2012 31.1.2012 Suomalaisen puurakentamisen pääteemaksi halutaan nostaa korkeatasoisen arkkitehtuurin ja muotoilun yhdistäminen ympäristötietoiseen ja energiatehokkaaseen rakentamiseen. Näin todettiin 31.1.2012 Helsingissä järjestetyssä Valtakunnallisen puurakentamisohjelman käynnistysseminaarissa, johon osallistuivat myös elinkeinoministeri Jyri Häkämies, työministeri Lauri Ihalainen ja maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen. Puurakentamisohjelman tavoitteena on nostaa moderni puurakentaminen nopeaksi ja kustannustehokkaaksi mahdollisuudeksi ja kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi myös suurimittakaavaisessa rakentamisessa.
Lue lisää18.01.2012
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät tarjoaa yrityksille nopeaa ja edullista tapaa kokeilla ulkomaankaupankäyntiä. Espanjan Fuengirolassa sijaitsevassa kauppakeskus Centro Finlandiassa, jossa on 80m2 tila, josta keskipohjalaiset yritykset voivat vuokrata itselleen esittelytilan. Vuokraan kuuluu lisäksi kuukausittaiset mainokset Fuengirola.fi -lehdessä sekä toimistotilan rajaton käyttö. Hinta vain 200e/kk. Ensimmäiset tuotteet vietiin Fuengirolaan joulukuun puolessa välissä ja myyntiä on jo tehty! Kuljetukset joka kuukausi. Seuraavat kuljetukset 20.1 ja 27.1. Järjestämme hankkeen puitteissa info-tilaisuuden 13.2.2012 kello 18-20, Kannuksen kapungintalolla - lähetämme tilaisuudesta vielä erillisen kutsun. Ota heti yhteyttä: Keski-Pohjanmaan Yrittäjät, Nina Niemi p. 050-516 7602 tai nina.niemi@yrittajat.fi
Lue lisää04.01.2012
Tarvitseeko yrityksesi asiantuntijapalvelua? Kannuslaisten yritysten asiantuntijapalvelutarjonta on laajentunut Vahva Kannus -projektin kautta saatavilla asiantuntijapalveluilla.
Lue lisää19.12.2011
Taas toivotus hyvän joulun, Taas toivotus hyvän joulun, Taas toivotus hyvän joulun joulurauhan näin tuo. Se kaikille joulumielen, Se kaikille joulumielen, Se kaikille joulumielen hyvän tahdon nyt luo.
Lue lisää14.12.2011
Lue myynnin asiantuntija Aimo Syrin kolumni myynnin kehittämisestä.
Lue lisää24.10.2011
Lämpimästi tervetuloa 65-vuotiaan Kannuksen Yrittäjät ry:n yrittäjäjuhlaan, joka kasvoi KANNUS-GAALAKSI! Aika: 5.11.2011 klo 19.00-01.00 Paikka: Rauhala, Metsolantie 2, Kannus (ent. Rauhanyhd. talo)
Lue lisää24.10.2011
Tervetuloa jouluiselle aamubrunssille ja samalla keskustelemaan myynnin kehittämisasioista Kannuksen kaupungintalon takkahuoneeseen torstaina 24.11. klo 7.30-9.00. Tilaisuudessa mukana Centria/Huomio myyntiin! ja Kannuksen kaupunki/Vahva Kannus
Lue lisää22.09.2011
Keski-Pohjanmaan Yrittäjien järjestämä Hankintapäivä Kannuksessa 7.10. klo 9-12 kaupungintalolla
Lue lisää22.09.2011
Fennovoiman ydinvoimalahankkeen tarjoamat mahdollisuudet maarakennusalan yrityksille Infotilaisuus Kannuksessa 5.10. klo 13.30-15.30
Lue lisää21.09.2011
Keski-Pohjanmaan aikuisopiston yrityspalvelut Uutiskirje syksy 2011
Lue lisää23.08.2011
KOSEK järjestää tiistaina 6.9.2011 klo 18.00–21.00 Kannuksen kaupunginvirastolla (Asematie 1) tilaisuuden yrityksille suunnatuista rahoitus- ja kehittämismahdollisuuksista.
Lue lisää22.08.2011
Aika: 31.8.2011 klo 14-16 Paikka: Toholammin kunnantalo, kulttuurisali. Tilaisuutta voi seurata myös internetin kautta: asia.toholampi.fi/tv. Tilaisuuden järjestävät Teknologiakeskus KETEK Oy ja Tohokvantti-projekti.
Lue lisää18.07.2011
Vahva Kannus -projekti on jatkoa helmikuussa 2011 päättyneelle Kannus – kehittyvä kaupunki -projektille.
Lue lisää25.07.2011
Seminaarin järjestää Kannuksen KyläKelpaa - tapahtuman messuorganisaatio. Tiistai 2.8.2011 klo 9-15.30 Työväentalo, Mäkiraonmäen museo- ja kulttuurikeskus, Mäkiraontie 1, Kannus
lue lisää13.07.2011
Kannuksessa 15.7.—14.8. pidettävät KyläKelpaa-messut esittelevät laajasti maaseutuasumista parhaimmillaan.
Lue lisää03.05.2011
Kehittämistilaisuus elintarvikkeita sekä puu- ja rakennustuotteita valmistaville yrityksille, sekä niille raaka-aineita, komponentteja, tuotteita ja palveluita tuottaville yrityksille. 18.5.2011 klo 12:00 – 15:00 Kannuksen kaupungintalolla
Lue lisää20.04.2011
Keski-Pohjanmaan aikuisopiston järjestämät teemalliset tilaisuudet
Lue lisää18.04.2011
Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Centria/Huomio myyntiin -projekti järjestää Myyjän vuorovaikutus ja esiintymistaito -workshopin 11-12.5.2011 klo 13.30-17.30
Lue lisää11.01.2011
Keski-Pohjanmaan aikuisopisto ja Kannuksen Yrittäjät ry järjestävät koulutusta yhdistysten vastuuhenkilöille
Lue lisää11.01.2011
ajalla 7.2. - 23.5. 2011 Osallistujat omaksuvat monipuoliset perusvalmiudet Windowsin käytössä, tekstinkäsittelyssä, taulukkolaskennassa, esitysgrafiikassa sekä Internetin ja sähköpostin käytössä.
Lue lisää14.12.2010
Huomio myyntiin! on myynnin kehittämisprojekti. Projektin toteutusaika 1.9.2010-31.8.2012. Toteuttajana CENTRIA Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu
Lue lisää01.12.2010
16.12. klo 8.00-12.00 Keski-Pohjanmaan aikuisopisto, Talonpojankatu 6, Kokkola Monipuolista tietoa tulevien vuosien suurhankkeista.
Lue lisää12.11.2010
Kaikille avoin seminaari Kokkola-Ylivieska-kaksoisraide -projektista Kannuksen seurakuntatalon auditoriossa (Valtakatu 20, Kannus) 30.11.2010 klo 13.00 – 16.30.
Lue lisää02.11.2010
Keski-Pohjanmaan Aikuisopisto ja Kannuksen Yrittäjät ry järjestävät koulutusta yhdistysten vastuuhenkilöille 16.11.2010 klo 18.00-21.00 Kannuksessa
Lue lisää06.10.2010
Koko myyntiprosessi käytännönläheisesti
Lue lisää06.10.2010
Myymälän visuaalisen ilmeen uudistamisella lisäpotkua myyntiin!
Lue lisää06.10.2010
Lue myyntikoulttaja Aimo Syrin ajatuksia myynnistä.
Lue lisää01.10.2010
Kannuksen Yrittäjät ry:n järjestämät syksyiset Kauppapäivät järjestetään perinteiseen tapaan 22.-23.10.2010.
Lue lisää10.09.2010
"Vanhan taian taikojana-uuen taian vaaliana" Naisyrittäjyyden jalanjäljillä ennen ja nyt 27.9. Kokkolan raatihuoneella.
Lue lisää10.09.2010
Enemmän irti verkosta. Ohjeita, koulutusta ja vinkkejä sähköisen liiketoiminnan kehittämiseen. Koulutuspäivät Kokkolassa 27.9. ja 4.10.
Lue lisää10.09.2010
EU-rahoitusopas PK-yrityksille löydät ao. osoitteesta, EU-rahoitus ja -ohjelmat -otsikon alta.
www.enterpriseeurope.fi09.09.2010
Kannuksen kaupungin kehittämisrahastosta v. 2010 myönnettävien lainojen ja avustusten lisähaku
Lue lisää06.09.2010
Infoiltapäivä kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista keskiviikkona 15.9.2010 klo 14.00 -16.00 Yritystalo Evald, Ristirannankatu 1, Kokkola
Lue lisää28.06.2010
Kannus oli näyttävästi esillä Keski-Pohjanmaa konstailee Narinkkatorilla-tapahtumassa Helsingissä 14.-18.6.
Lue lisää31.05.2010
Kerro koulutustoiveista 15.6.2010 mennessä.
Lue lisää19.05.2010
Kuinka uudistaa ja kehittää markkinointia, myyntiä ja asiakaspalvelua? Tilaisuus KANNUKSESSA.
Lue lisää06.05.2010
Talousasioiden kevättuuletus-hinnoittelu kuntoon-teemailta Kokkolassa!
Lue lisää06.05.2010
Käytännön valmiudet myynnin suorittamiseksi ja keinoja myynnin tehostamiseksi. Iltakoulutusta Kokkolassa.
Lue lisää06.05.2010
Lisää osaamistasi erilaisista henkilönostimista ja varmista samalla niiden turvallinen, tehokas ja asianmukainen käyttö viranomaisten vaatimusten mukaan. VIELÄ MUUTAMA PAIKKA VAPAANA!
Lue lisää28.04.2010
Maksuton puhelinneuvonta ja nettipalvelu yrittäjille!
Lue lisää
PALVELUT YRITYKSILLE
Yrityksen perustaminen
Yritysneuvonta
Koulutus
Tuotekehitys ja laatu
Tuet ja rahoitus
Työvoimansaanti
Verotus
Edunvalvonta
Kansainvälistyminen
YRITYSTARINAT
Kannuksen Fysikaalinen Hoitolaitos
Keisari Pelletti
Cannus
Eskopuu
Tiilikainen
Kannuksen Kuljetustekniikka Oy
Seniorivaappu
Kannustalo
Motorset
Hoitonäppi
Kannuksen Keskuspesula
Verhoilutupa
Torpan Ratsutalli
HENKILÖKUVIA
Mia Huhta
Jani ja Erno Kumpulainen
Osmo Kannussaari
Hanna-Mari Laitala
Mikko Kivestö, Tuula Mäki-Jokela
ja Liisa Jaskari
Ari Huuki
Saila-Mari Kohtala
Kimmo Ojuva
Lumilautailija Risto Mattila
Kannuksen kaupunki
PL 42
Asematie 1
69101 Kannus
Puh. (06) 874 5111
Fax (06) 87 3191
kannus.kaupunki@kannus.fi
www.kannus.fi