Sivupolku: Etusivu > Yhteystiedot
Mirja Arkimaa
044 374 5224
mirja.arkimaa@kannus.fi
Maaliskuussa 2011 käynnistynyt ja vuoden 2012 loppuun saakka kestävä Vahva Kannus-projekti jatkaa sitä yritysten kehittämistyötä, joka sai alkunsa Kannus-kehittyvä kaupunki-projektin ansiosta. Jatkoprojekti keskittyy erityisesti kasvuhakuisten yritysten liiketoimintojen kehittämiseen, mutta sen lisäksi synnyttämään myös uutta yritystoimintaa.
Vahva Kannus-projekti esimerkiksi tarjoaa yrityksille mahdollisuuden käyttää edullisesti eri osaamisalojen asiantuntijoita. Asiantuntijat ovat käytettävissä muun muassa liiketoiminnan tai sen osa-alueiden kehittämisessä, lakiasioissa, ympäristöasioissa ja omistajavaihdoksissa. Asiantuntijapalvelut täydentävät jo nyt saatavilla olevia, yrityksille suunnattuja neuvonta- ja kehittämispalveluita.
Kannuksen kaupunki kuuluu valtakunnalliseen, yli 40 kaupunkia käsittävään seutukaupunkien verkostoon. Seutukaupungit ovat työssäkäyntialueensa keskuksia. Vahva Kannus-projekti markkinoi Kannusta elinkeinoelämälle sujuvan elämän seutukaupunkina, joka tarjoaa hyvät palvelut yritystoiminnalle. Markkinoinnin yhtenä työkaluna on www.yrityskannus.fi-sivusto.
Pohjanmaan radan kunnostus sekä Kannuksen ja Toholammin yhteinen Tohokvantti-projekti ovat esimerkkejä hankkeista, jotka luovat uusia mahdollisuuksia kannuslaisille yrityksille. Vahva Kannus-projekti työskentelee myös sen hyväksi, että paikalliset yritykset olisivat tietoisia siitä, miten erilaisia hankkeita on mahdollista hyödyntää.
Vahva Kannus-projektia hallinnoi Kannuksen kaupunki ja se on EU:n osarahoittama.
Kannuksen kaupunki
PL 42
Asematie 1
69101 Kannus
Puh. (06) 874 5111
Fax (06) 87 3191
kannus.kaupunki@kannus.fi
www.kannus.fi
Kannuksen kaupungin elinvoimaisuuden turvaamiseen ja kehittämiseen keskittyvä kaksivuotinen projekti pyörähti käyntiin vuoden 2009 alussa. Projektin synnyn juuret ovat kevään 2008 äkillisessä rakennemuutostilanteessa, jolloin Kannus sai kuulla, että Liha-Pouttu Oy:n toiminta Kannuksessa loppuu marraskuussa 2008 ja yt-neuvotteiluiden jälkeen tehtaalta irtisanottiin 114 henkilöä.
Akuutissa, ensimmäisessä vaiheessa Kannuksessa panostettiin uusien työpaikkojen ja koulutusväylien löytämiseen irtisanotuille – tässä onnistuttiinkin loistavasti. Kannus – kehittyvä kaupunki jatkaa hyvää työtä. Tavoitteena on luoda kaupungissa sijaitseviin yrityksiin uusia työpaikkoja kehittämis- ja investointihankkeiden kautta, tukea käynnistymisvaiheessa olevia uusia yrityksiä ja houkutella kaupunkiin etabloituvia yrityksiä. Hankkeen tehtävänä on myös aluemarkkinointi elinkeinoelämän näkökulmasta.
1.1.2009–31.12.2010 toteutettavaa projektia hallinnoi KOSEK. Päärahoittajana toimii Keski-Pohjanmaan liitto Euroopan aluekehitysrahaston äkilliseen rakennemuutokseen suunnatusta lisärahoituksesta.
PALVELUT YRITYKSILLE
Yrityksen perustaminen
Yritysneuvonta
Koulutus
Tuotekehitys ja laatu
Tuet ja rahoitus
Työvoimansaanti
Verotus
Edunvalvonta
Kansainvälistyminen
YRITYSTARINAT
Keisari Pelletti
Cannus
Eskopuu
Tiilikainen
Kannuksen Kuljetustekniikka Oy
Seniorivaappu
Kannustalo
Motorset
Hoitonäppi
Kannuksen Keskuspesula
Verhoilutupa
Torpan Ratsutalli
HENKILÖKUVIA
Jani ja Erno Kumpulainen
Osmo Kannussaari
Hanna-Mari Laitala
Mikko Kivestö, Tuula Mäki-Jokela
ja Liisa Jaskari
Ari Huuki
Saila-Mari Kohtala
Kimmo Ojuva
Lumilautailija Risto Mattila
Kannuksen kaupunki
PL 42
Asematie 1
69101 Kannus
Puh. (06) 874 5111
Fax (06) 87 3191
kannus.kaupunki@kannus.fi
www.kannus.fi