Aloittavan yrittäjän yrityspalvelut koetaan kunnan yrityspalveluista kaikista tärkeimmäksi. Hankinnat on huonoiten hoidettu osa-alue, kertoo Suomen Yrittäjien keskiviikkona julkistettu Yrittäjien kuntabarometri. Taloustutkimus kysyi Suomen Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 11.2.–16.3.2026. Se keräsi ennätysmäärän vastaajia. Jopa 11 985 yrittäjää eri puolilta Suomea vastasi kyselyyn. Kuntabarometrin julkistuksen yhteydessä palkittiin myös parhaat kunnat eri kokoluokissa. Tällä kertaa voittajiksi nousivat Hämeenlinna, Kauhava ja Utajärvi.
"Strategian tavoitteeksi asetettiin 2023 olla Pohjanmaan paras vuoteen 2026 mennessä
- nyt se on totta!"
- toimitusjohtaja Jukka Oravainen, YritysKannus Oy -
Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimialue nousi Yrittäjien kuntabarometrissa aluejärjestöjen kokonaisrankingissa koko Suomen ykköseksi. Edellisessä, vuoden 2024 kuntabarometrissa Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alue oli sijalla kuusi.
Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimialue sijoittui aluejärjestöjen vertailussa kokonaisrankingissa ykköseksi muun muassa päätöksenteon yrityslähtöisyydessä, hankinnoissa, yrityspalveluissa, elinkeinopolitiikan asemassa, infrastruktuurissa, koulutuksessa ja osaamisessa, kunnan elinkeinopolitiikan kokonaisarviossa sekä yritysvaikutusten arvioinnissa.
“Tulos on erinomainen osoitus siitä, että alueemme kunnissa on tehty pitkäjänteistä työtä yrittäjyyden ja elinvoiman eteen. On erityisen hienoa, että menestys ei perustu vain yhteen osa-alueeseen, vaan alueemme sijoittui valtakunnan kärkeen laajasti elinkeinopolitiikan eri mittareissa”, toteaa Keski-Pohjanmaan Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Antti Sallansalmi.
Pohjanmaan parhaat yrityspalvelut löytyvät Kannuksesta
Suomen Yrittäjien kuntabarometrin mukaan koko Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Oulun eteläisen alueen parhaat yrityspalvelut löytyvät Kannuksesta!
"Strategian tavoitteeksi asetettiin vuonna 2023 olla Pohjanmaan paras tämän strategiakauden aikana, eli vuoteen 2026 mennesä. Nyt se on totta!" hehkuttaa YritysKannuksen toimitusjohtaja Jukka Oravainen.
"Eniten tuloksessa lämmittää se, että sijoitus perustuu suoraan omien yrittäjien vastauksiin ja arvioon - palveluun, laatuun ja saavutettavuuteen on pyritty panostamaan todella paljon edellisvuosien aikana. Useammin kun kerran olemme istuneet alas aamuvarhain tai iltakaffeilla, kun yrittäjien kalenteriin on sopinut", jatkaa Oravainen.
Kunniamaininta menee myös Suomen parhaalle Timolle, sillä lupaprosessien sujuvuudessa Kannus oli koko maassa sijalla 9! 🔥
Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan asiantuntija Frida Sigfridsin mukaan kuntien yrityspalvelut ovat yrityksille elintärkeitä. Kuntabarometrissa tärkeimmäksi yrityspalveluksi nousee aloittavan yrittäjän palvelut, toiseksi rahoitus- ja investointineuvonta ja kolmanneksi sujuvat lupapalvelut.
- Kuntien yrityspalvelut eivät ole vain tukitoiminto, vaan keskeinen osa elinkeinopolitiikkaa. Ne luovat perustan sille, syntyykö uusia yrityksiä, uskalletaanko kasvaa ja tehdäänkö investointeja paikallisesti, Sigfrids sanoo.
– Kuntabarometrin tulokset osoittavat, että yritykset arvostavat ennen kaikkea palveluja, jotka vaikuttavat suoraan arkeen ja mahdollisuuksiin kasvaa, Sigfrids korostaa.
– Aloittavan yrittäjän palvelut, rahoitus- ja investointineuvonta sekä sujuvat lupaprosessit ovat hyvin perustavanlaatuisia asioita, joiden toimivuus luo edellytykset yritystoiminnalle. Kun peruspalvelut toimivat, ne vahvistavat koko alueen elinvoimaa, Sigfrids jatkaa.
Yrittäjien kuntabarometrista arvioitiin myös, missä kunnissa on paras yrittää:
- suurten, yli 50 000 asukkaan kuntien ykkönen on Hämeenlinna. Toiseksi tuli Kotka ja kolmanneksi Jyväskylä.
- keskikokoisten (10 000–50 000) kuntien ykkönen on Kauhava. Toiseksi tuli Kempele ja kolmanneksi Nokia.
- pienimpien alle 10 000 asukkaan kuntien ykkönen on Utajärvi. Toiseksi Karstula ja kolmanneksi Vehmaa.