UUTISKIRJE – JOULUKUU 2025
Paljon on ehtinyt vuodessa tapahtua – ensi vuodesta odotetaan vahvaa kasvun vuotta. Kannuksessa on startannut, meneillään ja suunnitteilla useampi laajennus tai uuden teollisen kiinteistön rakentaminen, myös varhaiskasvatuksen tilauudistus pääsee alkuun. Biokaasulaitos etenee luvitukseen ja sitä myöten uuden teollisuusalueen kaavoitus; Kannus Eco-Industrial Park (Kannuksen kiertotalouspuisto).
Meillä on tällä hetkellä moni mittari oikeaan suuntaan, väestönkehitys on ollut positiivinen jo yli kaksi vuotta, WSP Finlandin elinvoimavertailussa noustiin 16 pykälää ohi mm. Kalajoen, HYPOn asuntoluottoluokituksessa noustiin samalle BB-tasolle kuin Kokkola, hiilineutraalius tuli saavutettua jo pari vuotta sitten…
YritysKannuksen päätehtävä on tukea parhaansa mukaan kannuslaisia yrityksiä ja yrittäjiä – asiassa kuin asiassa. Vuonna 2025 Kannukseen saatiin positiivinen päätös yhteensä 740,946 ulkopuolisesta eurosta elinkeinoelämän investointi- / kehittämishankkeisiin (2023/300k€, 2024/540k€). Ja mikään hanke ei ole liian pieni, jokainen ulkopuolinen euro on plussaa muuhun kehittämiseen!
Olkaa yhteydessä, milloin vain, ja kertokaa kuinka voimme palvella!
TI 9.12. klo 17 YRITTÄJÄKAFFIT ja KAUPUNGINHALLITUS @Metsäkartano
Syyskauden viimeinen yrittäjäkaffitilaisuus Metsäkartanossa (Silmäjärventie 2) tiistaina 9.12. klo 17! Illan teemana:
”Mitä yrittäjähenkinen Kannus tarkoittaa?”
Paikalle saapuu käymään keskustelua yrittäjäperheen kanssa
Kannuksen kaupunginhallitus,
kaupunginjohtaja Jussi Niinistö sekä
tekninen johtaja Anssi Loukko.
Lämpimästi tervetuloa käymään sankoin joukoin suoraa keskustelua, miten Kannuksen yrityselämää pitäisi tulevaisuudessa yhteistyössä kehittää!
MA 19.1.26 klo 17 UUSIEN YRITTÄJIEN ILTA @Jokihelmi
Ensimmäinen uusien yrittäjien ilta Kannuksessa, tammikuussa 2026. Tule tapaamaan kaltaisiasi ja nauttimaan pizzabuffasta!
Puhutaan asiaa ja asian viertä mm. siitä, miten voimme olla avuksi matkalla kasvuun...
Luvassa vertaistukea, ajatusten vaihtoa, ideointia, uusien yrittäjien tukia, verkostointia, tuumailua, suunnittelua, uusia ja vanhoja tuttuja…
Tervetuloa kaikki noin 0-3-vuotiaat vielä ”vaippaikäiset” yrittäjät! Ja vaikka olisit jo kokeneempi yrittäjä, mutta koet kuuluvasi uusien yrittäjien jengiin, olet lämpimästi tervetullut Jokihelmen illanviettoon.
TULOSSA KE 18.2.2026: KANNUKSEN REKRYMESSUT + OMISTAJAVAIHDOS-SIRKUS
Kalenteriin jo varaus – KE 18.2.2026 tapahtuu monenlaista!
Aamupäivällä ke 18.2.2026 järjestetään perinteiset rekrymessut Juhani Vuorisen koululla, kohderyhmänä kaikki yli 15v opiskelijat. Tervetuloa esittäytymään nuorille ja rekrytoimaan kesätyöväkeä.
Illasta kokoonnutaan Rauhalaan Omistajavaihdos-sirkuksen merkeissä – paikalla vieraspuhujia, rahoittajia, yrityskauppojen ammattilaisia, jne. sisältöä kaikille yrittäjille
BISNES-LEADER – NOPEASTI TUKEA PIENIIN TARPEISIIN
Muistutus: Bisnes-leader on kaikkein nopein ja yksinkertaisin pientukimuoto yrittäjille!
Tuki on 100-1000 €, investoinneissa 40 %, kehittämistoimissa 50 % ja nuorten yrittäjien (13-25v) projekteissa 60 % kustannusarviosta. Haku on yksinkertainen, nopea, ja Rieska-Leader on perinteisesti käsitellyt hakemukset todella vikkelästi.
Bisnes-leader tukia hakea milloin vain – haku on jatkuva. Ja muistutuksena vielä, tätä rahaa ei tarvitse maksaa takaisin, Bisnes-leader eurot ovat puhdasta tukea!
Lue lisää alta ja ole yhteydessä ideasi kanssa!
https://rieskaleader.fi/tuen-hakeminen/pienen-hankkeen-hakuprosessi/
TEOLLISUUSHALLIN ENNAKKOMARKKINOINTI
YritysKannuksen tytäryhtiö Kannuksen Teollisuuskylä Oy aloittaa uuden hallikiinteistön ennakkomarkkinoinnin tammikuussa 2026.
Noin 1000m2 hallikiinteistö tulee sijoittumaan Kokkola-Kajaanitien ja Vaenmaantien väliselle alueelle Raonhaan teollisuusalueella. Halli jaetaan alustavasti kuuteen reilun 150 m2 kokoiseen lohkoon, joissa tarvittaessa mahdollisuus läpiajoon.
Kasvua tavoitteleville yrityksille rakennettavan uuden kiinteistön vuokra pyritään pitämään mahdollisimman maltillisena, mutta perustuu luonnollisesti todellisiin investointi-, laina- ja ylläpitokustannuksiin.
Havainnekuvat julkaistaan ennakkomarkkinoinnin avauksen myötä. Tavoitteena on suunnitella ratkaisut, jotka mahdollistavat tilojen muokkauksen mahdollisimman tehokkaasti vuokralaisten tarpeiden mukaan.
Lisätietoja hallihankkeesta antavat:
Jukka Oravainen / 040 778 4262 ja Noora Pajala / 044 4745 237
KESKI-POHJANMAAN VASTUULLISUUSKUMPPANIT TUKENA!
Kiinnostaako yrityksen kestävä kasvu ja kilpailukyvyn edistäminen? Mietityttääkö kestävyysraportointi tai vastuullisuusviestintä? Haluaisitko mukaan verkostoon edistämään vastuullisuutta Keski-Pohjanmaalla? Keski-Pohjanmaan Vastuullisuuskumppanit tukee yrityksiä, kuntia ja yhdistyksiä vastuullisuustyössään.
Tulossa keväällä 2026:
- Maksuton VSME-raportointityökalu mikro- ja pk-yrityksille
- Työpajasarja yrityksen VSME-raportointiin
- Tietoa energiatehokkuudesta, energiatehokkuuden direktiiveistä ja lainsäädännöstä sekä energiatehokkuus-toimenpiteiden rahoituksesta
- Maksuttomat yrityksen vastuullisuuden alkukartoitukset
... ja paljon muuta!
Ota yhteyttä:
Emilia Uimaniemi, YritysKannus
0403519430
emilia.uimaniemi@kannus.fi
Voit myös jättää yhteydenottopyynnön!
Keski-Pohjanmaan vastuullisuuskumppanit on EU:n osarahoittama Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR)-hanke, joka toteutetaan Keski-Pohjanmaan liiton alueella. Lue lisää hankesivulta.
VARAA ITSELLESI MAKSUTON YRITYKSEN VASTUULLISUUDEN ALKUKARTOITUS!
TULOSSA (katso tärpit www.yrityskannus.fi - tapahtumia)
9.12. PK-yritysten TKI-polku -webinaari
9.12. Yrittäjien iltakaffit @Metsäkartano klo 17, mukana kaupunginhallitus
11.12. Kestävämpi Keski-Pohjanmaa -webinaari
16.12. ”Mikä ihmeen markkinointisuppilo?” -webinaari
14.1. Tekoäly HR-työn tukena -webinaari
16.1. Kauppakamariaamiainen: Älykäs taloushallinto @Kla
19.1. Uusien Yrittäjien Ilta @Jokihelmi klo 17
20.1. Hyvinvointialojen urapäivä @Centria Kla
10.2. Tekoäly tiedolla johtamisen tukena -webinaari
18.2. Rekrymessut Kannus @JV-koulu
18.2. Omistajavaihdos-sirkus @Rauhala
YRITYSKANNUS SOSIAALISESSA MEDIASSA
Mistä yrityksestä tai aiheesta voisimme käydä tekemässä tiktok-videon, juttusarjan, tai vaikkapa kymppiuutisten kevennyksen? Heitä hyvät idea meille – ja mehän toteutetaan! Tai kutsu meidät kylään! 😊😄