Kehityksen siemen itää, orastaa, ja alkaa näkyä! 😊
Raonhaan alueella tehdään jo uutta teollisuusrakentamista ja viime vuonna lähteneet kannuslaisten yritysten laajennusinvestoinnit alkavat olla pikkuhiljaa maalissa. Myös iso pyörä pyörii koko ajan taustalla; biokaasulaitos nytkähti toukokuussa eteenpäin, siitä kuullaan lisää to 25.6. Rauhalassa – ensimmäistä kertaa järjestettävän Kannus Business Forumin pääpuhujana toimii Petter Sund, CIP:n projektijohtaja Suomessa.
Uusien teollisuusalueiden kaavoitus on samalla lähtenyt etenemään jouhevasti. Poleenkankaalle Kannuksen kiertotalouspuistoon (Kannus Eco-Industrial Park) ja Sievin rajalle sijoittuvalle teollisuusalueelle tavoitellaan mm. suurinvestointeja. Ja koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja raha tulee yleensä rahan luo, uudet investoinnit avaavat tulevina vuosina meille kaikille uusia yhteistyömahdollisuuksia ja asiakkuuksia.
Suurinvestointien lisäksi meidän päätehtävä täällä YritysKannuksessa on tukea parhaamme mukaan kaikkia kannuslaisia yrityksiä ja yrittäjiä – sekä uusia että nykyisiä. Olkaa yhteydessä, milloin vain, ja kertokaa kuinka voimme palvella!
TO 25.6. klo 15 KANNUS BUSINESS FORUM @Rauhala
Kannuksen Biokaasulaitos etenee, kiertotalouspuiston kaavoitus on käynnissä ja pk-yritysten tilantarpeet kasvavat, potentiaalisia kehitysalueita on selvitetty kevään aikana osana esiselvityshanketta. Nyt on hyvä hetki kokoontua, koota suunnitelmat ja tuumailla, mitä seuraavaksi…
Torstaina 25.6. klo 15 alkaen kokoonnumme Rauhalaan (Metsolantie 2) kuulemaan biokaasulaitoksen seuraavan vaiheen suunnitelmasta ja aikataulusta, esiselvityksen tuloksia ja keskustelemaan siitä, millaista yritystoimintaa Kannuksen alueille kaivataan, tai mitä pullonkauloja pitäisi poistaa. Tilaisuuden lopuksi on varattu purtavaa sekä reilusti aikaa käydä keskusteluita aiheen ympäriltä, verkostoitua, inspiroitua.
Pääpuhujaksi saapuu CIP biokaasulaitoksen projektijohtaja Petter Sund, mukana myös mm. Mikko Ahokas (CEO, Macon Oy), Jonna Koivisto (puheenjohtaja, Kannuksen Yrittäjät) ja kaupunginjohtaja Jussi Niinistö
Tervetuloa yrittäjät, luottamushenkilöt ja kaikki Kannuksen tulevaisuudesta kiinnostuneet!
YRITYSKANNUS GOES YRITYSASEMA (rautatieasema pop-up)
Onko uusi yritysidea? Tarvitko apua investointien ja rahoituksen kanssa? Onko sopivat tilat hakusalla?
– tervetuloa vierailemaan YritysAsemalla!
YritysKannus jalkautuu rautatieaseman aulakaffilaan kesällä. Pyrimme pitämään avoimia ovia mahdollisimman paljon kesän aikana ja samalla elävöittämään aseman aluetta. Tervetuloa ideoiden, ajatusten ja kysymysten kanssa, tai muuten vain tuumailemaan maailman menoa!
Samalla kuulutus kaikille pop-up myynnistä kiinnostuneille: Rautatieaseman ympäristöä voi käyttää pop-up tarkoituksiin kesän 2026 aikana. Lisätietoja YritysKannuksen porukalta.
Tervetuloa tutustumaan YritysAsemalle!
KANNUKSEN KESÄ TÄYNNÄ TAPAHTUMIA
Mäkiraonmäellä ja uudistetulla torilla järjestettävät maksuttomat ja kaikille avoimet Iltasoitot alkavat 9.6. Sofian lavalla Kannuksen Soittokunnan täräyttävän puhallinorkesteriesityksen sekä Aapan kesäkahvilan avajaisten myötä. Iltasoitot jatkuvat viikoittain vaihtuvilla artisteilla, torimyynnillä ja oheisohjelmalla aina heinäkuun loppuun asti. Aapan kesäkahvila sekä Mäkiraonmäen museot ja näyttelyt ovat myös avoinna klo 12-20 Sofian lavan Iltasoittojen yhteydessä.
Ilmoittaudu mukaan torimyyjäksi Iltasoittoihin! Löytyisikö sinulta leipomuksia, taidetta, käsitöitä, koruja, lahjakortteja tai muita tuotteita, joita haluaisit kaupata kesäisen tunnelmallisten Iltasoitto -tapahtumien yhteydessä? Ilmoittaudu torimyyjäksi haluamillesi päivämäärille sähköpostitse, puhelimitse tai vaikkapa tekstarilla: Eeli Kataja / eeli.kataja@kannus.fi / 044 4745 241
Lisätiedot ja tarkemmat aikataulut juhlavuoden tapahtumista osoitteesta https://kannus.fi/40vuotta/
ENERGIATEHOKKUUSDIREKTIIVI TULEE – OLETKO VALMIS?!
Syksyllä 2026 voimaan astuva energiatehokkuusdirektiivi tuo yrityksille uusia velvoitteita energiankäytön seurantaan ja johtamiseen. Velvoite energiakatselmuksesta koskee yli 2 700 MWh (sisältäen polttoaineet) vuodessa kuluttavia yrityksiä toimialasta riippumatta.
Ensimmäinen energiakatselmus tulee olla valmiina 11.10.2026 mennessä, ja katselmus tulee uusia neljän vuoden välein. Velvoitteen voi kattaa myös ottamalla käyttöön energianhallintajärjestelmän. Yrityksillä, joiden energiankulutus ylittää 23 600 MWh vuodessa, tulee olla käytössä sertifioitu energianhallintajärjestelmä viimeistään 11.10.2027
YritysKannuksen hanke ”Keski-Pohjanmaan vastuullisuuskumppanit” järjestää syyskuussa maksuttoman työpajasarjan, jossa rakennat yrityksen energiahallintajärjestelmän asiantuntijan johdolla. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 31.7. mennessä TÄÄLTÄ!
Syksyllä luvassa myös runsaasti muita tapahtumia, mm. yritysten energiatehokkuuteen, vapaaehtoiseen kestävyysraportointiin ja vastuullisuuden kehittämiseen. Tarkempaa tietoa luvassa seuraavassa uutiskirjeessä! Lisätietoa: Emilia Uimaniemi, emilia.uimaniemi@kannus.fi / 0403519430
Keski-Pohjanmaan vastuullisuuskumppanit on EU:n osarahoittama Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR)-hanke, joka toteutetaan Keski-Pohjanmaan liiton alueella. Lue lisää hankesivulta.
TEOLLISUUSHALLIN ENNAKKOMARKKINOINTI
Kannuksen Teollisuuskylä Oy tekee nyt esisopimuksia uuteen teollisuuskiinteistöön! Yhtä enää uupuu, niin päästään liikkeelle…
Kiinteistö sisältää 6 x 150m2 vuokralohkoa, kokonaisuus rakentuu Vaenmaantien ja Valtatie-28 väliselle tontille pääväylän varteen.
Esisopimuksella varaat itsellesi loistavalta näköpaikalta uuden toimitilan, joka toimii alustana yrityksesi kasvulle. Samalla voit itse osallistua tilasi tarkempaan suunnitteluun. Tavoitteena on suunnitella ratkaisut, jotka mahdollistavat tilojen muokkauksen mahdollisimman tehokkaasti vuokralaisten tarpeiden mukaan.
Lisätietoja hallihankkeesta TÄÄLTÄ tai:
Jukka Oravainen / 040 778 4262
Noora Pajala / 044 4745 237
UUSI KESÄSOMETTAJA
YritysKannuksen uutena kesäsomettajana on aloittanut 18-vuotias lukiolainen Ellen. Kaikki kesän aikana tuotettava materiaali julkaistaan YritysKannuksen tiktok-kanavalla sekä muissa some-kanavissa.
Ellenille voit vinkata sopivia kuvauskohteita, tapahtumia, ilmiöitä, yrityksiä, tai vaikka kutsua käymään tekemään teistä lyhyen esittelyn!
Ellen / 045 245 3949 / @dancermachine_min / @mi_min_mini
TULOSSA (katso tärpit www.yrityskannus.fi - tapahtumia)
25.6. Kannus Business Forum @Rauhala klo 15
27.6. Kannuksen Kesäpäivä
14.-16.8. International Wool Camp & Fleece Competition @Kannus
27.8. Think Big @Nivala
4.-5.9. Jokiseminaari
11.-12.9. Hyvinvointipäivät
22.9. Yrittäjien iltakaffit
YRITYSKANNUS SOSIAALISESSA MEDIASSA
Mistä yrityksestä tai aiheesta voisimme käydä tekemässä tiktok-videon, juttusarjan, tai vaikkapa kymppiuutisten kevennyksen? Heitä hyvät idea meille – ja mehän toteutetaan! Tai kutsu meidät kylään! 😊😄